Etnosoi! - kuinka se kaikki alkoi?
Tove Djupsjöbacka (2017)
Afrikkalaiset rummut, Esma Redzepova, Yat-Kha... Vastaukset vaihtelevat, kun Facebook-kilpailun kautta kysytään mieleenpainuvinta Etnosoi!-kokemusta kautta aikojen. 30 vuoteen mahtuu monenlaista musiikkokemusta. Juhlavuoden Etnosoi! kutsuu vieraakseen muun muassa tuvalaisyhtye Hartygan solistivieraanaan legendaarinen Albert Kuvezin (Yat-Kha), maagisen marokkolaislaulajatar Oumin sekä puolalaisen Joanna Słowińskan.
Nykyään Helsingissä on mahdollisuus kuulla säännöllisesti vaikka minkälaista musiikkia, mutta tilanne näytti aika erilaiselta vuonna 1988, kun ensimmäinen Etnosoi!-festivaali näki päivänvalon Työväenmusiikki-instituutin eli nykyisen Maailman musiikin keskuksen toimesta. Kolmepäiväisessä tapahtumassa Kulttuuritalossa esiintyivät muun muassa Al Teslim, Slobo Horo, Gamelan Hanuman ja Niekku eli komea kattaus suomalaisia muun muassa arabialaiseen ja balkanilaiseen musiikkiin erikoistuneita muusikkoja.
– Siihen aikaan piti oikeastaan itse järjestää konsertteja, jos halusi jotain muuta kuin suomalaista populaarimusiikkia tai klassista, kertoo alusta asti mukana ollut Hannu Tolvanen. Kansainvälisiä vieraita esiintyi esimerkiksi Kaustisella, mutta Helsingissä ei-suomalainen perinteinen kansanmusiikki ei kuitenkaan näkynyt juuri missään.
Maailmanmusiikki-termi keksittiin 1980-luvulla Iso-Britanniassa, jonka jälkeen Suomeenkin rantautui selkeä maailmanmusiikkibuumi. Ensimmäisinä vuosina tehtiin aktiivisesti yhteistyötä myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kanssa, josta alkoi juuri valmistua ensimmäisiä ammattilaisia.
– Ensimmäisenä vuonna Etnosoi!ssa oli ihan mukavasti yleisöä: paljon nuorehkoa porukkaa ja opiskelijoita. Hannu Tolvanen muistelee. Median uutiskynnystä se ei kyllä ylittänyt.
Toisella festivaalilla oli jo kansainvälisiä esiintyjävieraitakin, unkarilainen Márta Sebestyén ja Muszikás sekä kuubalainen laulaja-lauluntekijä Aldo del Rio, joka löytyi Työväenmusiikki-instituutin Kuuban kenttämatkan kautta 1989.
– Nykyään kuka tahansa pystyy helposti tutustumaan mihin tahansa musiikkikulttuuriin, mutta silloin se vaati vaivannäköä, Hannu Tolvanen muistelee. Kirjastolaitos oli suurena apuna, ja radiossakin soitettiin kaiken maailman musiikkia. Nykymaailmassakin tarvitaan kyllä hyviä portinvartijoita! Nykyään voi sentään kuulla festivaalien artisteja etukäteen Spotifyn kautta – ennen piti vain uskoa siihen, että musiikki on hyvää.
Ovi kohti tuntematonta
Etnosoi! on toiminut eräänlaisena sisäänheittäjänä monelle Suomessa ennen tuntemattomalle ilmiölle. Jaana-Maria Jukkara, Maailman musiikin keskuksen toiminnanjohtaja ja festivaalin taiteellisena johtaja vuodesta 1996, kokee Etnosoi!n tehtävänä rohkaista yleisöä tutustumaan uusiin asioihin, hypätä näennäisesti vieraiden ilmiöiden vietäväksi.
– Nykyään myös kaupalliset yhtiöt tuovat Suomeen maailmanmusiikkiartisteja, mikä korostaa meidän tehtäväämme satsata harvinaisempiin kulttuureihin, Jukkara toteaa. Jos emme me tee sitä, niin kuka sitten? Todennäköisesti ei kukaan.
Jos joku artisti tai genre on herättänyt Etnosoi!ssa mielenkiintoa, muutkin tapahtumajärjestäjät ovat saattaneet innostua, esimerkiksi portugalilaisesta fado-laulaja Mísiasta vuonna 1998. Maailman musiikin keskuksen toiminnan ytimessä on Suomessa toimivien siirtolaismuusikkojen asema, ja heitä nähdään tietysti säännöllisesti myös Etnosoi!n ohjelmassa.
– Jos vertaa nykypäivän tilannetta vuoteen 1996, tuntuu sillä saralla edes hiukan lohdullisemmalta. Nyky-Suomi on oikeasti monikulttuurinen maa.
Etnosoi!n piirissä tehdään paljon töitä sen eteen, että festivaali tavoittaisi myös muista maista Suomeen muuttaneita, joiden kulttuurien edustajat esiintyvät tapahtumassa.
– Jonkun verran on kummasteltu edullisia lippujen hintojamme, mutta olemme todella matalan kynnyksen festivaali, joka haluaa mahdollistaa osallistumisen monenlaisten kulttuurien edustajille.
Ihmisiä kiireen keskellä
Vuosien varrella Jaana-Maria Jukkaralle on tietysti kertynyt kaikenlaisia muistoja, erityisesti sosiaalisista tilanteista, kun ihmisiä tulee eri kulttuureista.
– Kun sataa räntää vaakatasossa ja ymmärtää, että vaikka kuinka olemme kehottaneet varautumaan talviolosuhteisiin, olemme siinä epäonnistuneet, kun vieraat tulevat sortseissa ja sandaaleissa... Sitten mietitään, mistä saadaan hälytettyä lämmintä päälle, etteivät esiintyjät ole seuraavana päivänä kuumehouruissa!
Festivaalinjärjestäjänä Jaana-Maria Jukkara on nähnyt, kuinka maailma on muuttunut hyvinkin kiireiseksi. Ennen artistit viettivät täällä pidempiäkin jaksoja, nykyään monesti tullaan konserttipäivänä ja lähdetään seuraavana aamuna. Viisumirumba voi edelleen olla haaste, mutta yhteydenpito ympäri maailma on sentään monesti helpompaa, ei ole enää satunnaisten faksien varassa, vaan saattaa jopa saada selfien lentokentältä, kun artisti on matkalla Helsinkiin.